Elettiin vuotta 1986. Motocrossissa iltahuudon kuunnellet kaverukset etsivät uusia jännityksen lähteitä. Syttyi kipinä siirtyä speedwayn pariin ja näin syntyi Sandblowers rohkealla ajatuksella, tuoda eloisaa väriä “harmaaseen” lajiin. Kirjaimellisesti ottaen, heidän Jawansakin maalattiin kirkkailla värisävyillä perinteitä haastaen.
Sandblowers vasemmalta: Sakke Ojala, Jerry Wathen, Mika Pellinen, Arto Vilkman ja Kai Kujala. Edessä: Jyrki Hinkkuri
Debyytti Seinäjoella aiheutti hämmennystä. Ensinnäkin Englannin kielinen joukkueen nimi oli ennekuulumatonta, saati sitten kun heidän kaleidoskooppiset pyöränsä ilmestyivät varikolla pakettiautosta, järjestäjät tyrmistyivät: “Ette voi ajaa noilla väreillä! Se on sääntöjen vastaista!” Lyhyen väittelyn jälkeen Sandblowers sai tahtonsa läpi. Sen jälkeen he hallitsivat kilpailua voittaen epäilevän yleisön puolelleen ja aloittaen legendaarisen taipaleensa.
Ulkopuolisista liigan kärkeen
Sandblowersista tuli nopeasti paljon puhuttu joukkue, joka tunnettiin ainutlaatuisesta tyylistään ja kiistattomasta lahjakkuudestaan. Vain kahdessa vuodessa he nousivat vauhdilla Suomen speedwayn pääsarjaan.
Sandblowersin vaikutus ulottui radan ulkopuolelle. Heidän energiansa sytytti kipinän myös Jorma Virrassa, arvostetussa Hyvinkääläisessä moottorimiehessä, joka tunnettiin lempinimellä Mr. Speedway. Jorista tuli joukkueen mentori, ja hänen ohjauksessaan Hyvinkää saavutti myös tärkeän virstanpylvään, eli kaupunkiin valmistui sen historian ensimmäinen oma speedwaystadion.
Vallankumouksen haalistunut kaiku
Niinkuin elämässä yleensä, aika ajaa asioiden edelle. Eri vaiheiden kautta, Sandblowersin jäsenet ripustivat peltikengät naulaan. Vaikka Sandblowersin nimi jatkui, vaihtuneet jäsenet, muuttunut joukkuehenki ja dynamiikka toivat mukanaan vaihtelevaa menestystä. Erityinen viehätysvoima, joka oli aikoinaan määritellyt alkuperäiset hiekkapuhaltajat, tiiminä ja yksilöinä niin selkeästi, haalistui hiljalleen. Vallankumouksellinen, kirkkaanvärinen joukkue, joka oli myllännyt suomalaista speedwayta, haalistui vähitellen yhdeksi joukkueeksi muiden joukkueiden seassa.
“Heikkapuhaltajista” henkilökohtaisella tasolla korkeimmalle kohosi Mika Pellinen saavuttaen SM-pronssia vuonna 1991 ja hienosti Suomen mestaruuden vuonna 1993. Hänen nousujohteinen uransa vei hänet vuonna 1993 Ruotsiin Dackarna-joukkueeseen ja sieltä edelleen Englantiin 1994, missä hän edusti ensin Swindon Robinsia ja myöhemmin Exeter Falconseja. Nousukiidossa ollut ura päättyi kuitenkin äkillisesti Exeterissä sattuneeseen vakavaan onnettomuuteen, jossa hänen jalkansa murskaantui pahasti. Tämä ikävä tapahtuma päätti Mikan vaiherikkaan speedway-uran.
